Kuka pelkää nettiterapiaa?

Suomi oli vielä 80-luvulla psykoanalyyttisen terapian luvattu maa. Uudemmat suuntaukset,  kuten kognitiivinen terapia, ratkaisukeskeinen terapia ja perheterapia olivat kuitenkin alkaneet virrata maahan ja vahvistaa asemiaan. Vanhan liiton miehet ja naiset olivat takajaloillaan. Etenkin ns. lyhytterapioiden ja pitkien terapioiden kannattajat taittoivat peistä julkisuudessakin.

Kun itse opiskelin psykiatrian erikoislääkäriksi, tämä vastakkainasettelu oli historiaa. Terapiasuuntaukset ovat nyt enemmänkin perhe, jossa on vanhoja partoja, jälkeläisiä ja sukuun naituja, ja kaikki ovat jonkinlaisessa sovussa keskenään. Sukupolveni psykiatrit on kasvatettu ajattelemaan, että erilaisilla suuntauksilla on vahvuutensa ja käyttöalueensa, ja että tärkeintä on terapeutin ja asiakkaan välinen vuorovaikutussuhde. Olen kouluttautunut perheterapeutiksi ja opiskellut perustaitoja kognitiivisesta terapiasta ja interpersonaalisesta terapiasta ja alkeita musiikkiterapiasta. Ajattelen, että lyhytterapioita ja perheterapiaa pitäisi olla saatavilla julkisessa terveydenhuollossa nykyistä enemmän, ja että pitkillä terapioilla on ilman muuta tärkeä sijansa myös. Kaiken kaikkiaan Suomessa psykoterapiaa saa aivan liian pieni osa niistä, jotka sitä tarvitsisivat.

Psykoterapiaperheen uusin tulokas, joka on nostattanut jonkin verran kitkaa ja kipinöitä  psykiatrian piirissä, on nettiterapia. Se on ollut käytössä monessa maassa jo pitkään, esim. Englannissa, jolla on pitkä historia terapiasuuntausten edelläkävijämaana. Nettiterapiassa potilas käy läpi eräänlaisen osittain interaktiivisen itsehoito-ohjelman, ja yhteydenpito terapeuttiin tapahtuu esim. sähköpostin tai chatin kautta.

Itse olen oppinut käyttämään tietokonetta vasta yliopisto-opintojen alkuvaiheessa. En ole lainkaan samalla tavalla internetsukupolvea kuin lapseni, jotka ovat kasvaneet läppäri sylissä. Mutta ajattelen, että nettiterapia on tervetullut lisä palvelujemme kirjoon. Sen ei tarvitse olla mistään pois. On suorastaan omituista, että meillä ei ole ollut tietokonepohjaisia itsehoito- ja terapiaohjelmia jo aiemmin. Miksi ihmeessä emme ottaisi käyttöön tekniikkaa ja soveltaisi sitä niiden kohdalla, joille se on luontevaa?

Nettiterapiat soveltuvat hoitomuodoksi ennen kaikkea lieviin ja selkeäpiirteisiin psykiatrisiin häiriöihin. Juuri siellä soisi olevan nykyistä monipuolisempaa palvelutarjontaa – oireilun varhaisessa vaiheessa, ennen kuin oireet pitkistyvät, mutkistuvat ja kroonistuvat. Nettiterapiat soveltuvat hyvin perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon käyttöön, sinne, missä tällä hetkellä on niukalti mitään muuta kuin lääkehoitoa tarjolla.

Se, miksi jotkut näkevät nettiterapian uhkana, johtunee siitä, että epäillään, että tarkoitus on säästää ja karsia muista palveluista. Toivon, että se salaliittoteoria on väärä. Ongelmana on tällä hetkellä enemmänkin se, että suuri osa avun tarvitsijoista on kokonaan avun ulkopuolella. Nettiterapian avulla voisi saada enemmän ihmisiä hoidon piiriin. Eikä läheskään kaikkea voi hoitaa nettiterapialla. Usein tarvitaan tiiviimpää inhimillistä vuorovaikutusta, ennen kuin ongelmat keriytyvät auki. Korjaavia kokemuksia, kuulluksi tulemista. Nettiterapia vain monipuolistaa tarjontaa. Uskon, että kunhan aikaa kuluu ja alkukohu vaimenee, paikka terapioiden perheessä löytyy tällekin modernille vävypojalle.