Nopeimmat taimet itivät muutamassa päivässä kylvämisestä. Ensimmäisenä
ehti harmaamalvikki. Se työnsi mullasta neljä vankkaa, paksulehtistä taimea. Idänunikkoja nousee sadoittain,
niiden laatikossa on tungos. Nämä molemmat siemenet olin kerännyt vanhan kodin
puutarhasta.
Siirsin idätyslaatikot aurinkoisemmalle ikkunalle, jotta
taimien ei tarvitse venyä liikaa pituutta valoon kurkottaessaan. Ilokseni myös palloesikot
itivät loppuviikosta. Niiden siementen kylmäkäsittely ei mennyt ihan taiteen
sääntöjen mukaan, joten olin niistä epävarma. Palloesikot ja idänunikot olivat
suosikkejani vanhan kodin pihassa. Palloesikkojen eksoottinen vaalea lila ja
idänunikkojen tyrmäävä oranssinpuna ovat mieleni puutarhamaisemassa voimakkaina
kuvina.
Taimien kasvattamisen lomassa olen miettinyt vakavasti,
aloittaisinko yksityisvastaanoton pitämisen yhdessä kahden läheisen ystäväni
kanssa. Jos perustaisimme pienen terapiaklinikan naisille ja perheille. Alkuun
ainakin toiminta voisi olla pienimuotoista. Sitten voisi katsoa, mihin se
kantaa. Sote-uudistuksen ja HUS psykiatrian mahdollisen rakenneuudistuksen
varjossa tuntuu hyvältä kiinnittäytyä johonkin hallintomyrskyistä
riippumattomaan haaveeseen.
Haaveet ja haasteet ovat tärkeitä. Kukkapenkkien loisto tai
oma, ystävien kanssa kauniiksi laitettu vastaanottohuone. Niissä haaveissa on
hyvä elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti