Tsaarin aikaan Suomi virkamiehistöineen suojeli
autonomiaa olemalla Tsaarin kiltein provinssi. Suomalaiset yrittivät ennalta
arvata mitä Tsaari mahdollisesti haluaisi, ja tekivät sen jo etukäteen. Pitkään
homma toimikin, Nikolai I:n väitetään kivahtaneen Suomesta valittamaan
tulleelle virkamiehelle, ”Jättäkää suomalaiset rauhaan! Se on valtakuntani
ainoa provinssi, joka ei ole koskaan tuottanut minulle harmia.”
Tähän Suomessa oli pyritty, ja se jäi
virkamiehistön keskuuteen elämään riemuvoittona. Sortokaudet olivat
suuri järkytys, kun kiltteydellä ei enää pärjännytkään. Onneksi kohta
perustettiin Neuvostoliitto ja kiltteily sai jatkua.
NL:n kaatumista seuranneen hämmentävän
välivaiheen jälkeen saatiin Moskovan tilalle EU ja Tsaarin tilalle komissio.
Suomen hallinto saattoi palata tuttuun turvalliseen uomaansa. Siihen, jossa
virkakoneisto pitää huolta siitä, ettei kukaan komissiossa pahoita mieltään
suomalaisten toiminnasta.
Olen joutunut painimaan suomalaisten virkamiesten
kanssa erään hankkeen kansallisista, mutta EU:n säädöksiä noudattavista tuista.
Voi käydä niin ettei tukia pystytä hyödyntämään koska kaikista ohjeista,
asetuksista jne. on Suomessa kiltin tunnollisesti kaivettu tiukimmat
mahdolliset tulkinnat. Ja tiukennettu niitä vielä lisää ministeriön omilla
ohjeilla. Ettei vaan kukaan Brysselissä epäilisi meidän haluamme olla luokan
10+ papukaijamerkkioppilas.
Hupaisaa on, että koko tukitarve johtuu meille
tänne pohjoiseen tulevista paljon muuta Eurooppaa tiukemmista
ympäristösäädöksistä. Tässäkin asiassa olimme eturivissä, ja viittasimme.
Sitten tarvittiin tukia jotka auttaisivat sopeutumaan säädöksiin. Tuista päättäminen kesti kuitenkin niin kauan, että niiden käyttäminen tiukissa aikarajoissa on
vaikeaa . Voisiko sitten aikarajoista yrittää etsiä suotuisat tulkinnat?
Arvatkaa…eihän me haluta olla hankalia,
tai vaikuttaa siltä kuin etsisimme porsaanreikiä.
Hankkeellemme lopulta myönnettiin tuet, ja
ministeriössä todettiin auliisti että ”hanke on täysin linjassa meidän
tavoitteidemme kanssa”. Nyt on
siis enää kiinni siitä pystytäänkö rahat käyttämään vai ei.
Mielessä on käynyt epäilys ettei Ranskassa,
saati sitten etelämpänä, jää rahoja järkeviin hankkeisiin jakamatta pelkästä
ylivarovaisuudesta. Sieluni korvilla kuulen sikäläisen virkamiehen
sanovan, ”kyllä se jotenkin
sumplitaan, hankehan on hyvä!”. Vaikea kuvitella tuota suomalaisen virkamiehen
suuhun.
EU:ssa tukilainsäädäntö on kirjoitettu
olettaen jäsenvaltioiden virkakoneistojen pelaavan kotiin päin. Se lähtee siitä,
että jäsenmaissa yritetään auttaa omia etsimällä porsaanreikiä ja edullisia
tulkintoja. Mutta ei Suomessa, meillä virkakoneisto omaksuu vaistomaisesti
perinteisen roolinsa komission kasakkoina, pelaa vanhaa Tsaarin aikaista
peliään. Koettaa miellyttää Komissiota menemällä ennakoivasti vielä pidemmälle.
Mahtaa aiheuttaa hämmennystä Brysselissä!
Suomalainen virkakoneisto on kokemukseni
mukaan rehellistä ja pätevää, mutta mentaliteetissa taitaa olla vielä vähän
tuota Tsaarin aikaista perua. Organisaatiokulttuuri
on uskomattoman sitkeä juttu.