Mistä päihdeongelmainen, itsemurhaa hautova ihminen voi
saada avun? Mietin sitä jälleen kerran, kun minulle soitti
humalainen henkilö, joka vaati saada rauhoittavia lääkkeitä. Tilanne on
nykyisen hoitojärjestelmän, ja tietysti myös inhimilliseltä kannalta
hankala. Oikeaa hoitopaikkaa ei
nykyjärjestelmästä löydy. Ei ainakaan niin nopeasti kuin potilas toivoisi.
Päivystyspiste on usein ainoa paikka, jonka puoleen voi
virka-ajan ulkopuolella kääntyä. Terveyskeskuslääkäri saattaa haluta lähettää
päihtyneen, itsemurhaa hautovan henkilön psykiatrin vastaanotolle. Psykiatrian
sisällä ajatellaan, että humalatilaan liittyvät itsemurha-ajatukset eivät ole
psykiatrinen ongelma. Ja niinhän se onkin, ettei psykiatrista hoitoa voi
päihtyneelle antaa – keskustelu ei niissä tilanteissa yleensä kanna mihinkään,
eikä lääkitystä voi päihtyneelle kirjoittaa. Psykiatrista osastoa ei haluta
käyttää selviämisasemana. Riehuva, itsetuhoinen ja päihtynyt henkilö saattaa
päätyä poliisin huomaan. Varsinaista apua ongelmiin poliisilla ei ole antaa.
Putkakuolemia tapahtuu.
Suuri osa itsemurhista tehdään humalassa. Nämä potilaat ovat tippuneet hoitojärjestelmämme
rakojen läpi. Onko vika järjestelmässä, asenteissamme vai osaamisessamme? Vai
ajattelemmeko, että nämä potilaat itse ovat aiheuttaneet ongelmansa ja ovat
vastuussa niistä? Ja että vika on heissä, jos he eivät osaa lakata ensin
juomasta ja vasta sen jälkeen ryhdy miettimään itsemurhaa?
Päihtyneen on vaikea odottaa, asioiden olisi tapahduttava
nyt heti. Seuraavaan päivään voi olla liian pitkä aika. Päihdepotilaan hätä ja
epätasapaino pitää ottaa todesta. Toisaalta, lääkäri ei voi suostua pyynnöistä siihen tavalliseen – rauhoittavien lääkkeiden kirjoittamiseen. Ei ole tavatonta,
että päihtynyt potilas vastaa lääkärin kielteiseen päätökseen rauhoittavien lääkkeen
kirjoittamisesta, että ”no sitten mä tapan itseni” ja lähtee ovet paukkuen
huoneesta. Lääkäri jää miettimään, mitä olisi pitänyt tehdä. Oliko kyseessä lääkkeiden
väärinkäyttäjän yritys saada resepti puristettua lääkäristä, vai onko ihminen todella vaaraksi itselleen?
Mikä sitten olisi ratkaisu? Apua pitäisi olla saatavilla
matalalla kynnyksellä ja saman päivän sisällä. Päivystyspisteissä voisi olla
psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto. Mielellään sellaisen, jolla olisi
myös kokemusta päihdeongelmaisten kohtaamisesta. Jokaisen päivystyspisteen
läheisyydessä pitäisi olla selviämisasema, johon pääsee päihtyneenä nukkumaan yön
yli, ja jossa on ammattitaitoista hoitohenkilökuntaa paikalla. Aamulla, kun potilaan
pää on kirkastunut, voi miettiä jatkohoitoa. Monella itsemurha-ajatukset
haihtuvat humalan myötä, jolloin oikea jatkohoito on yleensä päihdehoidon
puolella. Tai jos itsemurha-ajatuksia on edelleen, on paikallaan järjestää myös
psykiatrinen hoitokontakti. Parasta olisi, jos hoitojärjestelmät yhdistyisivät,
ja hoitoa saisi yhdestä paikasta.
Päihdeongelma ei saisi olla esteenä psykiatriseen arvioon
pääsemiselle. Paikoitellen näin kuitenkin on, silloinkin, kun ihminen ei ole
päihtynyt vastaanottotilanteessa.
Nykyjärjestelmä johtaa pahimmillaan ihmisen pallotteluun luukulta
toiselle. Se on turhauttavaa terveellekin, saatikka sellaiselle, joka on kriisissä
ja hatarasti kiinni elämässä, ja jonka harkintakykyä lisäksi päihteet
sekoittavat. Tästä espoolaisen
nuoren miehen itsemurhaan päättynyt tarina on surullinen esimerkki.
Päihdeongelmat ovat vähintään yhtä paljon sosiaalinen,
kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kuin lääketieteellinen kysymys. Ratkaisuakaan
ei pysty hoitojärjestelmä yksin antamaan.