Tänä kesänä lomani oli erityisen rento. Mökkeilimme, sovittuja
menoja oli tarkoituksella hyvin vähän. Loman alkuvaiheen huonot säätkään eivät
häirinneet, vaan antoivat luvan joutenoloon sisällä. Sateiden ropistellessa lueskelin
meneillään olevaan johtamiskoulutukseen liittyvää kirjallisuutta. Aurinko ja
helle hellivät loman lopulla, niin että sekin täyttymys koettiin. Tärkeintä oli
yhdessäolo läheisten kanssa vailla aikatauluja ja kiirettä. Puutarhatöitä tein
paljon vähemmän kuin olin kuvitellut tekeväni, ja mökin vintin raivaaminenkin
jäi johonkin toiseen kesään.
Olen tehnyt niin pitkään potilastyötä, että potilasasiat
eivät seuraa minua enää juurikaan lomalle. Esimiehenä olen kokemattomampi, ja
paria siihen liittyvää asiaa huomasin välillä miettiväni. Virheistä voi yrittää
oppia. Vaikka kivempi olisi, jos niitä ei olisi tehnyt.
Loman viimeisellä viikolla ylilääkäri yllättäen soitti
minulle ja kertoi, että joudun heti lomalta paluun jälkeen hänen sijaisekseen
omien töitteni ohella. Minua odottivat monen lääkärin työt. Se tiesi
delegoimista, priorisoimista, uudelleenjärjestelyjä ja pitkiä päiviä.
Ensimmäinen työviikko oli raskas, mutta selvisimme, kiitos kollegojen ja muiden
työkavereiden talkoohengen.
Pitkien, välillä melkein tauottomien työpäivien jälkeen olin
illalla kotona aika loppuun kaluttu.
Toistaiseksi olen kuitenkin hyvillä mielin. Rakastan työtäni, ja tilanteen
haasteellisuudessa on positiiviset puolensa, kun akut on ladattu. Nyt, kun
lapset ovat isompia, tilaa ja vapautta panostaa töihin ja opintoihin on entistä
enemmän. Kerrostalossa asuessa askareita on niin vähän, että arki tuntuu vuosia
jatkuneen hoivaamiseen ja raatamiseen nähden kevyeltä kuin ilmapallo.
Jaksamisesta on pidettävä huolta. Riittävästi vastapainoa ja
lepoa on oltava. Kukaan ei jaksa loputtomiin. Tämän kanssa olen kompastellut
koko aikuisen ikäni. Olen oppinut paljon vuosien varrella. Oman
akilleenkantapäänsä suhteen ei kannata herpaantua. Mutta se ei olisi oikea
akilleenkantapää, jos sen suojeleminen kävisi helposti.
