Ensiaskeleet yksityislääkärinä

Aloitin loman jälkeen yksityisvastaanoton yhtenä iltana viikossa. Aloitin isolla lääkäriasemalla, jossa saa tukea alkuun pääsemisen paperiasioissa ja kunnon perehdytyksen. Neljä iltaa siellä on herättänyt ajatuksia lääkärin työstä.

Julkisella sektorilla lääkärin työ on paljon muutakin kuin potilaiden hoitoa. Itse organisaatio vie aikaa, kokouksineen. Työntekijöiden katse on ikään kuin vain osittain suunnattu potilaaseen, ja osan, aika isonkin osan huomiosta vie järjestelmä. Yksittäisen potilaan lisäksi täytyy ajatella väestötason asioita, resurssien suuntaamista ja sen oikeudenmukaisuutta.

Keskeisin ero itse potilastyössä on se, että julkisella sektorilla lääkäri on aina myös portinvartija; yksi hänen tehtävistään on määritellä, onko potilas riittävän sairas ansaitakseen hoitoa verorahoilla vai ei. Yksityissektorilla, kun potilas maksaa itse, lääkäri ei määritä sitä, oliko käynti turha. Lääkäri pistää parastaan ja potilas ratkaisee, oliko käynnistä hyötyä ja haluaako hän tulla uudestaan.

Yksityisvastaanotto on intiimimpi ja vapaampi kohtaamispaikka kuin julkinen sektori. Asiat jäävät minun ja potilaan välille, ei ole tiimikokouksia, missä potilaan tilannetta puitaisiin. Vapaus on tietysti suhteellista. Lääkäriä sitoo sama ammattietiikka riippumatta työpaikasta. Potilaan vapautta yksityisen hoidon valinnassa rajoittaa lompakko.

Niille potilaille, jotka hyötyisivät psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta, tarjoan lähettämistä sinne. Moniammatillisella tiimillä on vaikeammissa tilanteissa enemmän annettavaa kuin mitä minulla yksin voi koskaan olla. Lisäksi psykiatrinen erikoissairaanhoito on potilaalle ilmaista. En tyrkytä kallista yksityishoitoa, enkä sano, että se olisi parempaa kuin julkisella sektorilla saatava hoito, sillä sitä en usko.  Yksityisvastaanotto on eräänlainen liikenneympyrä, jossa lääkäri neuvoo potilasta oikeaan osoitteeseen. Vain yksi teistä vie uudelle käynnille minun vastaanotollani.

Itse olen enimmäkseen perheineni käyttänyt julkista terveydenhuoltoa. Poikkeuksena tilanteet, jolloin itse näen heti, että tarvitaan vaikka urheilijatyttären vamman arvio alan erikoislääkäriltä. Silloin oikaisen ja turvaudun yksityissektoriin. Niitä tilanteita ei ole ollut kovin usein.

Kannatan julkista terveydenhuoltoa ja uskon, että se on ainoa keino taata terveydenhuolto myös vähävaraisimmille. Vakuutuspohjainen järjestelmä tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi ja jättää heikoimmat hoidon ulkopuolelle, mistä on esimerkkinä USA:n tilanne. Jotakin  kuitenkin yksityisvastaanoton kohtaamisesta toivoisin voivani siirtää virkatyöhöni. Yksityislääkäri pääsee toteuttamaan sitä, mihin hänet on koulutettu, hoitamaan potilaita. Julkisen sektorin koneiston pyörittäminen on sekin tärkeää työtä ja mielekästä. Mutta lääkäreiden työviihtyvyyden kannalta voisi olla hyvä, jos jotain yksityisvastaanoton piirteitä voisi saada julkiselle sektorille. Esimerkiksi rauhan keskittyä potilaaseen.

Mikä opettaa eniten

Minulla on ollut vuosien varrella opettajia, työkavereita ja esimiehiä, jotka ovat olleet inspiroituneita ja asiantuntevia, ja joilta olen saanut työkaluja ammatilliseen työkalupakkiini. Kirjat, luennot, tiimikokoukset ja työnohjaukset ovat opettaneet ja muokanneet minua.  Eniten kuitenkin ovat opettaneet potilaat, varsinkin kaikkein vaikeimmin sairaat.

Olen kohdannut ihmisiä, joita on poljettu koko heidän elämänsä ajan. Heistä on kasvanut niin hauraita, että he joko eivät uskaltaudu lainkaan henkilökohtaisiin suhteisiin toisten kanssa, tai sitten he jakavat elämänsä sellaisten kanssa, jotka jatkavat heidän alistamistaan, hyväksikäyttöään ja henkistä ja joskus fyysistäkin pahoinpitelyään. He ovat niitä ihmisiä, joiden edessä enkelitkin kulkevat varoen. He eivät pysty rakentavasti puolustautumaan vaan kokevat syvää arvottomuutta ja vihaa itseään kohtaan. Joku ohut lanka pitää heidät kiinni elämässä, vaikka he saattavat nähdä kuoleman houkuttelevana vapautuksena tämän elämän kärsimyksestä.  Joskus se lanka ei kestä vaan katkeaa.

Olen kohdannut pysyvästi psykoosiin vaipuneita ja sairauden rampauttamia ihmisiä, jotka ajattelevat ja käyttäytyvät toisin kuin mikä ns. terveiden mielestä on sopivaa. Heidän elämänsä saattaa olla täynnä pelkoa, ja harhojen maailma saattaa olla heille houkuttelevampia kuin inhimillinen vuorovaikutus. Tavallisen elämän taidot saattavat olla  murtuneet murusiksi. He eivät välttämättä koe olevansa sairaita tai tarvitsevansa apua, ja hoidon he saattavat kokea pelkkänä vapaudenriistona ja myrkyttämisenä.

Kaikkein hauraimmat ja vaikeimmin sairaat ovat opettaneet minulle eniten inhimillisestä kärsimyksestä, eniten nöyryyttä toisen edessä. Suomessa on moni asia hyvin. Mutta joukossamme on niitä, joiden rinnalla kulkiessa on otettava hattu pois päästä. Psykiatrian ydin on siellä.