Mikä opettaa eniten

Minulla on ollut vuosien varrella opettajia, työkavereita ja esimiehiä, jotka ovat olleet inspiroituneita ja asiantuntevia, ja joilta olen saanut työkaluja ammatilliseen työkalupakkiini. Kirjat, luennot, tiimikokoukset ja työnohjaukset ovat opettaneet ja muokanneet minua.  Eniten kuitenkin ovat opettaneet potilaat, varsinkin kaikkein vaikeimmin sairaat.

Olen kohdannut ihmisiä, joita on poljettu koko heidän elämänsä ajan. Heistä on kasvanut niin hauraita, että he joko eivät uskaltaudu lainkaan henkilökohtaisiin suhteisiin toisten kanssa, tai sitten he jakavat elämänsä sellaisten kanssa, jotka jatkavat heidän alistamistaan, hyväksikäyttöään ja henkistä ja joskus fyysistäkin pahoinpitelyään. He ovat niitä ihmisiä, joiden edessä enkelitkin kulkevat varoen. He eivät pysty rakentavasti puolustautumaan vaan kokevat syvää arvottomuutta ja vihaa itseään kohtaan. Joku ohut lanka pitää heidät kiinni elämässä, vaikka he saattavat nähdä kuoleman houkuttelevana vapautuksena tämän elämän kärsimyksestä.  Joskus se lanka ei kestä vaan katkeaa.

Olen kohdannut pysyvästi psykoosiin vaipuneita ja sairauden rampauttamia ihmisiä, jotka ajattelevat ja käyttäytyvät toisin kuin mikä ns. terveiden mielestä on sopivaa. Heidän elämänsä saattaa olla täynnä pelkoa, ja harhojen maailma saattaa olla heille houkuttelevampia kuin inhimillinen vuorovaikutus. Tavallisen elämän taidot saattavat olla  murtuneet murusiksi. He eivät välttämättä koe olevansa sairaita tai tarvitsevansa apua, ja hoidon he saattavat kokea pelkkänä vapaudenriistona ja myrkyttämisenä.

Kaikkein hauraimmat ja vaikeimmin sairaat ovat opettaneet minulle eniten inhimillisestä kärsimyksestä, eniten nöyryyttä toisen edessä. Suomessa on moni asia hyvin. Mutta joukossamme on niitä, joiden rinnalla kulkiessa on otettava hattu pois päästä. Psykiatrian ydin on siellä.