Pätevin ja sopivin

Viimeisenä työpäivänä ennen lomaa haastattelin psykologeja, jotka hakivat lyhyttä sijaisuutta, joka meillä oli avoinna. Jäin siitä pienille ylikierroksille. Olin itse jännittynyt, ja haastateltavat olivat oletettavasti vähän jännittyneitä myös. Olen ollut mukana vasta muutamassa rekrytoinnissa, eikä se ole minulle mitenkään rutiininomaista.

Rekrytoinnissa joutuu punnitsemaan erimitallisia asioita toisiaan vasten. Jollakin on pitkä työkokemus, muttei juuri siitä tehtävästä, johon hän on hakemassa. Jollakin on palavaa intoa ja kehittymispotentiaalia. Joku saattaisi sopia tiimiin erityisen hyvin. Jollakin on iän tai elämänkokemuksen mukanaan tuomaa viisautta. Jollakin on sellaista osaamista, jota hän voisi jakaa koko tulosyksikölle.

Suomessa halutaan ajatella, että muodollinen koulutus toisi pätevyyttä. Ja että pätevin pitäisi valita. Mutta pätevyyden vertailu ei ole aina helppoa.  Sopivuuden arviointi menee jo selkeästi intuition puolelle. Ja entä jos pätevin ja sopivin eivät ole sama henkilö, kumman sitten valitsee?

Lisäkoulutus ei automaattisesti tuo lisää työhön. Jos on käynyt terapiakoulutuksen, muttei käytä oppimaansa työssään. Jos on kielitodistus toisesta kotimaisesta, muttei uskalla avata suutaan ruotsiksi potilaiden kanssa. Jos on tieteellistä meritoitumista, mutta työtehtävät eivät edellytä tieteen tekemistä.

Lisäkoulutuksesta ei saisi olla haittaakaan. Jos on taiteellinen koulutus tai tohtorintutkinto, vaikka hakisikin kliiniseen työhön, ei se tee hakijasta huonompaa.

Psykiatrisessa työssä persoonallisuudella ja vuorovaikutustaidoilla on iso merkitys. Ne ovat tärkeimmät työvälineemme. Miten se arvioidaan lyhyessä haastattelutilanteessa? Haastattelu saattaa joltakin hakijalta mennä jännittämisen takia pieleen.  Joku voi olla taitava hyvän ensivaikutelman antamisessa.

Joskus valinta on helppo tehdä. Etenkin silloin, kun hakijoita on vähän ja joku on selvästi ylitse muiden. Monien hyvien hakijoiden väliltä valitseminen on vaikeampaa. Joutuu puntaroimaan myös omia motiivejaan. Minkä painoarvon saa henkilökohtainen mieltymys, työntekijän tunteminen entuudestaan tai sen arveleminen, mitä tiimiläiset pitäisivät tästä hakijasta?

Johonkin lopputulokseen on rekrytoinnissa päädyttävä. Ja sen kanssa mennään. Toistaiseksi kaikki rekrytoinnit ovat olleet onnistuneita. Valinnan jälkeen työ vasta alkaa.