Kevät on viime viikkoina mennyt pikakelauksella. Ehti jo tulla epäusko, tuleeko kesä tänä vuonna ollenkaan. Helatorstain jälkeisenä viikonloppuna mökillä lehdet puhkesivat puihin melkein silmissä. Luonnossa oli kaikkea muuta kuin hiljaista, linnut konsertoivat valoisaan aikaan ja hämärän tullen sammakot pääsivät ääneen, kuulosti siltä kuin järvi olisi muuttunut pulputtavaksi porealtaaksi.
Matti innostui tekemään kasvimaan perustustöitä isoäitinsä aikaisen kasvimaan paikalle, jossa emme ole viljelleet moneen vuoteen. Hankimme kaksi uutta raparperin taimea ja kylvin jos jonkinlaista yrttiä ja vihannesta, kirvelistä papuihin ja mangoldiin. Tiiviin savimaan kääntäminen ja rikkaruohojen juurien perkaaminen talikolla on raskasta puuhaa, johon omat voimani eivät tahdo riittää. Reuhkin minkä jaksoin aamusta iltaan Matin apuna, ja kun lähdimme kotiin, olimme saaneet aikaan 12 penkkiriviä viljelystä. Sopii toivoa, ettei kesästä tule kovin kuiva.
Viime viikonloppuna olimme jälleen mökillä. Retiisit olivat jo itäneet, samoin rucola ja pinaatti. Oli kesäisen lämmintä, kuopus ja tukiperhelapset uivat järvessä, saunaa lämmitettiin pitkin päivää. Valmistelin luentoa rannassa ja toimin toisella silmällä uimavahtina. Nukuin pitkiä yöunia ja pyöritin huushollia vuorotellen anopin kanssa.
Olisi paljon tekemistä vielä ennen kesälomaa. Viimeistellä kirjan liitteitä, tehdä tutkimusta, tehdä powerpointeja erilaisiin tilaisuuksiin, valmistella perehdytyskansiota ynnä muuta. On päivystystä ja tiukkaa potilasvastaanottoa. Niin paljon kuin rakastankin sitä, mitä teen, jotenkin tässä kohtaa vuotta olisi kiva omistautua puutarhanhoidolle ja kesän vastaanottamiselle. Viettää ajan kanssa lasten keväisiä juhlia ja kummitytön ylioppilasjuhlia. Käydä pitkillä kävelyillä koiran kanssa. Tämä lukuvuosi on ollut niin työntäyteinen, että olisi aika istua mökin pihakeinuun teekupin kanssa, kuunnella kimalaisten surinaa ja haistella heräävän maan tuoksua. Olla tekemättä mitään tai korkeintaan kastella hellyydellä uutta kukkapenkkiä ja kasvimaan itäviä taimia.
Taitaa täytyä odottaa vielä kolme viikkoa, että pääsen tuohon tilaan. Lomamieltä voi tavoitella tietysti kotonakin, ehkä täytyy pyhittää viikonlopusta edes toinen päivistä sellaiseksi. Voisin käydä lasten kanssa katsomassa isoäitiäni, jolla ei koskaan ole kiire. Nauttia hänen helkkyvästä karjalaisnaurustaan ja hauskoista jutuistaan. Toivoa, että itse olisi vanhana edes puoliksi yhtä viisas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti