Kevät on viimein saamassa yliotteen ja talvi vetäytyy. Vielä
ei pääse haravoimaan, sain appiukolta raportin, että mökin piha on vielä lumen
peitossa.
Kotona olohuoneen ikkunalla on 40 maitotölkistä tehtyä
taimilaatikkoa. 60-luvun talon leveät ikkunat antavat taimille valoa
yltäkylläisesti. Kaikki paitsi kevätesikko ovat itäneet - siementen kylmäkäsittely
taisi epäonnistua.
Taimien kouliminen on tuntunut pienemmältä työltä kuin
aikaisempina vuosina. Ehkä sen takia, ettei kerrostalossa ole muuta puuhaa niin
paljon. Ja lapset ovat vuosi vuodelta isompia. Aikaa on siis enemmän. Elämä on
tavallaan helpompaa isompien lasten kanssa. Vaikka huolet, kun niitä tulee,
kasvavat lasten mukana. Pitää päästää irti, antaa tehdä omia virheitä, niin
paljon kuin tekisikin mieli suojella kaikelta.
Vanhempana pitäisi kasvaa lasten mukana. Kohta minun pitäisi
osata olla nuoren aikuisen äiti. Sellainen, joka ei puutu lapsen asioihin,
mutta tukee tarvittaessa. Tuntuu vielä varsin kaukaiselta, mutta aikaa on kovin
vähän tälle kasvuprosessille. Ihan
kohta on kesä, mutta maassa on vielä lunta. Täytyy vain luottaa siihen, että
elämä koulisi minusta liian takertuvat ja ikävät luonteenpiirteet, ja että olen
valmis, kun lasten elämän kesä alkaa. Mutta siinä voi käydä ihan päinvastoin,
ne ikävät piirteet voivat jäädä kasvamaan ja tuuhettua.
Eilen lenkillä hyppelin keväisten purojen ylitse. Tunsin
samanlaista iloa kuin lapsena, jolloin olisin pysähtynyt puron ääreen kepin
kanssa syventämään sen uomaa, jouduttaakseni siten kevättä. Onneksi niin paljon
ei oikeasti ole minusta kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti