USA:ssa Barack Obaman valinta presidentiksi aiheutti
raivokasta epäuskoa republikaanipuolueen kannattajissa. Miten Obama valittiin,
koska eihän kukaan kannata häntä.
Republikaanien ja demokraattien kannattajat lukevat eri lehtiä, katsovat eri tv-kanavia,
ottavat faktansa eri lähteistä. Sillä tavalla on mahdollista erkaantua yhden
todellisuuden maailmaan, jossa edes kunnon vuoropuhelu toisen kanssa ei
mahdollistu, koska faktoistakin ollaan eri mieltä.
Eduskuntavaalit näyttivät, että pienessä Suomessakin
eriytyminen omiin todellisuuksiin on netin ja sosiaalisen median myötä
mahdollista.
Vaalitulos oli monelle punavihreässä kuplassa elävälle järkytys
ja ensireaktiota sävytti epäusko ja vierauden tunne. Kun kullakin meistä on
lähinnä samanmielisistä koostuva some-yhteisö, tuuletamme samanlaisia ilmiöitä
ja meille syntyy illuusio, että jakamamme todellisuus pätee valtaosaan
ihmisistä. Voimme seurata samanmielisiä blogeja ja lukea samanmielisiä
artikkeleita netistä.
Perussuomalaisten kannatuksen nousun taustalla on
yhteiskunnallinen murros, tuloerojen kasvu ja sen myötä heikossa asemassa
olevien elämän suhteellinen kurjistuminen. Vaalitulos voidaan nähdä
tavallisten, vähempiosaisten esiinnousuna ja protestina vallitsevalla valtarakenteelle.
Siinä, että perussuomalaisuuteen yhdistyy rasismia, muukalaisvihamielisyyttä ja
seksuaalivähemmistöjen syrjintää, on kyse ihmisoikeuksien loukkauksista, joihin
puolueen johdon pitäisi puuttua. Soini, puoluejohtajista kyynisin, ei ole
halunnut tehdä sitä.
Moni on vaalituloksen jälkeen sanonut, ettei tunnista tätä
maata omakseen. Minullakin oli se tunne. Mietin sitten, että näinköhän
perussuomalaisten kannattajat ovat ajatelleet jo aiemmin – että politiikassa ei
ajeta heidän etujaan. Että valtaapitävät eivät välitä heistä vaan ovat
erkaantuneet omaan todellisuuteensa.
Ehkä nämä vaalit osoittavat sen, että yhtenäiskulttuurin
aika, jos sitä koskaan on ollut, on ohi. Meillä on ennennäkemättömän moniääninen eduskunta. Keskeinen kysymys on, miten heikompiosaiset pidetään yhteiskunnan kelkassa mukana. Jos muodostetaan porvarihallitus ja lähdetään edelleen
keventämään hyvätuloisten verotusta ja karsimaan palveluita, perusongelma,
josta perussuomalaisten kannatus kumpuaa, pahenee. Pienituloisten asema
kurjistuu entisestään, ja siinä on toivottomuuden, pelkojen, vihanpidon
lähde. Meillä ei ole varaa siihen, ei edes hyväosaisimmilla meistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti